Porvoon Energia liittyi Porvoon kaupungin ilmastokumppaneiden verkostoon allekirjoittamalla oman sitoumuksensa kaupunginjohtaja Jani Pitkäniemen kanssa torstaina 28. marraskuuta.
Ilmastokumppanit ovat Porvoossa toimivia yrityksiä ja organisaatioita, jotka ovat asettaneet oman ilmasto- tai ympäristötavoitteen.
”Ilmastomuutoksen hillitseminen on sukupolvemme suurimpia haasteita ja on hienoa, että Porvoon kaupunki on perustanut ilmastokumppaniverkoston. Päästöjen vähentämiseksi tarvitaan kaikkien toimia ja verkosto on hieno tapa jakaa kokemuksia sekä sitouttaa alueen toimijoita ilmastotyöhön”, sanoo Porvoon Energian toimitusjohtaja Måns Holmberg.
Porvoon Energia on toiminut jo pitkään ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Olemme pystyneet vähentämään omat sähkön- ja lämmöntuotannon päästöt tasolle 3,3 g CO2/kWh (vuoden 2023 Scope 1 & 2 päästöt). Porvoon Energia on sitoutunut jatkamaan ilmastotyötänsä vastuullisena paikallisena toimijana.
Kaupungin ilmastokumppanit pääsevät osaksi edelläkävijöiden verkostoa, joka tukee organisaatioita vihreän ja kestävän liiketoiminnan kehittämisessä, osaamisen ja tiedon haltuunotossa, yhteiskehittämisessä sekä ilmasto- ja ympäristöimagon rakentamisessa.
Porvoon kaupungin ilmastokumppaniverkosto laajeni tänään yhdeksällä toimijalla Porvoon Energian lisäksi. Ensimmäiset kuusi ilmastokumppania liittyivät verkostoon keväällä 2024.
Lue lisää ilmastokumppaniverkostosta Porvoon kaupungin verkkosivuilta.