Olisiko Runeberg ajanut sähköautolla?

Jos kehitys olisi valinnut toisen polun, kansallisrunoilijamme J.L. Runeberg (5.2.1804 – 6.5.1877) olisi saattanut intoutua runoilemaan romanttisia äänettömässä autokyydissä yhdessä rakkaan Fredrikansa kanssa.

Sähköauto saattaa tuntua nykyaikaiselta keksinnöltä, mutta sähköautoja kehiteltiin jo niinkin varhain kuin 1830-luvulla. Silloin J.L. Runebergin perheessä elettiin ruuhkavuosia ja muutettiin Porvooseen. Sähköauto olisi ollut isolle perheelle suureksi hyödyksi ja auttanut myös Runebergin hyvin aktiivista työelämää monine matkoineen.

Sähköauton seuraavaa kultakautta odotellessa

Auton historia paljastaa, että sähköauto, tai sähkövaunu kuten silloin sanottiin, suunniteltiin miltei samanaikaisesti kuin höyryllä ja bensiinillä kulkevat automallit. Vuonna 1912 jopa 40 prosenttia kaikista Amerikan autoista oli sähköautoja, mutta pian käyttäjien muuttuneet tarpeet laskivat sen suosiota. Kulkeminen sähköautolla, jonka huippunopeus oli noin 30 kilometriä tunnissa, alkoi tuntua tehottomalta. Lisäksi sähköä tarvittiin katujen valaisemiseen ja muihin uudenaikaisiin keksintöihin.

Sähkövaunu olisi varmasti ollut hyödyllinen Runebergille, mikäli silloinen akkutekniikka olisi ollut edes tämän päivän tasolla. Naisten lisäksi Runeberg rakasti lintuja ja luontoa. Äänettömällä sähkövaunulla hän olisi voinut ajaa Porvoon Rantatietä pitkin ja Vessöön kesäpaikalleen, samalla kuunnellen lintujen laulua. Ehkä hän olisi jopa huomannut joutsenten räpiköivän Ruskiksen ruovikossa. Ajatella!

Hiljainen sähköauto oli suosittu aikanaan ja monien mielestä äänekkäät ja pahanhajuiset bensiiniautot olivat rasittavia. Sähköautoa pidettiin myös naisille sopivampana, sillä sitä ei tarvinnut kammeta käyntiin. Ehkä sähköauto olisi ollut omiaan juuri Fredrikalle ja hänen ystävättärilleen.

Sähköauto vuodelta 1900 (American Electric Dos-a-Dos)

Runeberg esikuvana

Sähkövaunu olisi istunut Runebergin imagoon. Mikäli hän eläisi tänään ja samalla elämäntavalla kuin silloin, Runebergiä pidettäisiin kaikkien meidän ympäristötietoisten esikuvana. Hän nautti hitaista retkistä hevosvaunuilla ja käytti ahkerasti soutajien palveluita siirtyessään Porvoosta kesäpaikkaansa Vessööseen. Runeberg kalasti ja metsästi, kun taas Fredrika täytti ruokakomeron säilötyillä marjoilla ja sienillä. Mitään ei heitetty pois ja kaikki kierrätettiin. Jopa Runebergin tortut tehtiin korppujauhoista ja resepti saattoi vaihdella raaka-aineiden saatavuuden perusteella. Kuluneet lakanat, pyyhkeet ja vaatteet elivät uutta elämää uusina luomuksina ja vaihtokauppaa harjoitettiin jo silloin. Esimerkiksi Vallgrenin perheen kanssa oli hankittu samanlaiset ruoka-astiastot. Kun Runebergeille oli tulossa isompi joukko ruokailijoita, Vallgreneilta lainattiin lisää lautasia ja muuta tarvittavaa.

Onko aika pysähtynyt?

Elämä 1800-luvulla ja nykyaikaisen yhteiskunnan tavoitetila eivät ehkä loppujen lopuksi ole niin kaukana J.L. Runebergin todellisuudesta. Edelleen kehitämme yhä parempia ja edullisempia sähköautoja, päivälehdet ilmestyvät yhä harvemmin, monet meistä pyrkivät kierrättämään mahdollisimman hyvin, ja työtapamme etätöineen ja freelancereina eivät myöskään eroa suuresti Runebergin työrytmistä.

TEKSTI Pamela Westerlund