Siirry sisältöön

Talvi on täällä taas

Sähkömarkkinoilla tilanne näyttää kohtuullisen hyvältä, mitä tulee talven hintatasoon, Porvoon Energian hankinnasta ja riskienhallinnasta vastaava sähkökauppapäällikkö Janne Vaitomaa arvioi. Hintavaihteluihin on hänen mukaansa kuitenkin jatkossakin varauduttava.

Kesän 2024 aikana sähkön hinnat pysyivät kokonaisuutena hyvin maltillisina, ja tilanne markkinoilla oli suhteellisen tasainen verrattuna energiakriisin aikoihin, vaikka myös hintavaihtelua, etenkin pörssisähkön osalta, onkin ollut.

– Huhti-elokuun keskiarvo markkinasähkössä oli vajaa 4 snt/kWh, mutta kalleimmat tunnit sitten kuitenkin lähes 50 snt/kWh, sähkökauppapäällikkö Janne Vaitomaa kertoo.

– Ja tähänkin on saatu tottua, että negatiivisia hintoja on ollut enenevässä määrin. Halvimmillaan energian hinta on ollut noin -2 snt/kWh. Jos on ollut pörssisähkön käyttäjä, sähköenergiasta maksettu hinta on toki riippunut siitä, milloin on käyttänyt eniten sähköä.

Hintavaihtelu alkaa Vaitomaan mukaan olla nyt jo useimmille tuttua.

– Tuulivoimaa on asennettu paljon, ja sen tuotanto vaihtelee nopeastikin, jopa päivän sisällä. Ja tämä näkyy heti hinnassa.

A blonde man in glasses is sitting behind a desk and smiling widely.

Janne Vaitomaan mukaan kannattaa varautua hintavaihteluihin.

– Viimeisten viikkojen aikana hinnat ovat olleet sekä todella matalia että nyt viime päivinä joulukuun puolessa välissä todella korkeita, ja korkeat hinnat pääsevät yleensä uutisiin saakka.

– Yleensä poikkeuksellisen korkeat hinnat vaativat jotain muutakin kuin vain matalan tuulivoiman tuotannon, esimerkiksi rajoituksia ydinvoimatuotannossa.

Olkiluodon kakkosydinvoimalayksikön kohdalla näin on tilanne. Turbiinilaitoksen generaattorin roottorivian takia yksikön sähköntuotanto keskeytyi syyskuussa kolmeksi viikoksi, ja on lokakuun alusta jatkunut normaalia alhaisemmalla tehotasolla.

Tällä yritetään pienentää generaattoriin vaihdetun roottorin vikaantumisriskiä, kun syy alkuperäisen roottorin vikaantumiseen on vielä epäselvä ja varaosien saatavuudessa on haasteita.

Joulukuun alkupuolella tilanne sähkömarkkinoilla näytti Vaitomaan arvion mukaan kuitenkin talven osalta kaiken kaikkiaan kohtuullisen hyvältä.

– Vaikka pakkasia tulisikin, tehotasapainon pitäisi olla hyvä, jos vaan mitään uusia vikaantumisia ei tule. Hintavaihtelua toki esiintyy. Ja jos talvella on erityisen pitkä kylmä jakso, tuulisuus matalaa ja samalla rajasiirroissa tai ydinvoimassa tapahtuu vikaantumisia, niin kyllä silloin tiukoilla ollaan.

– Mutta nyt on nähty, että sekä teollisuus että kuluttajatkin pyrkivät toimimaan kaikkien parhaaksi ja joustamaan kulutuksestaan tiukimpina aikoina, vaikka oma sopimus olisikin kiinteähintainen. Vaitomaa toteaa tilanteen sähkömarkkinoilla olevan myös talven hintatason osalta kohtuullisen hyvän.

– Euroopassa kaasuvarastot ovat lähes täynnä talvea vasten, ja Pohjoismaissa kokonaisvesitilanne on selkeästi plussan puolella. Tämä näkyy markkinoiden ennusteissa talvelle.

– Tällä hetkellä, joulukuun alussa, johdannaismarkkinat ennustavat talvelle noin 10–11 snt/kWh:n hintoja, mutta kuten sanottu, hintavaihtelu tulee olemaan kohtuullisen suurta riippuen talvesta, ja taso voi vielä muuttua, kun edetään vuoden 2025 puolelle.

_ _ _

Teksti: Rolf Gabrielsson
Kuva: Shutterstock, Ella Kaasinen

Alkuperäinen markkinakatsaus julkaistiin Porvoon Energian asiakaslehdessä 2/2024. Sitä on päivitetty hieman joulukuun puolessavälissä.