Siirry sisältöön

Tiedote 02.06.2026 klo 8:26

Porvoon Sähköverkko tarkistaa ilmajohtoja droonilla kesäkuussa  Lue koko tiedote ›

Porvoon Ajot täyttää 100 vuotta – juhlavuonna kisataan myös SM-mitaleista

Suomen vanhin pyöräkilpailu Porvoon Ajot täyttää 100 vuotta, ja järjestetään 13.–14.6. Juhlavuosi saa entistä arvokkaamman sävyn, kun kilpailu toimii samalla maantiepyöräilyn SM-kilpailuna.

Järjestäjä, Porvoon Akilleksen pyöräilyjaosto, on ottanut juhlavuoden huomioon muun muassa reittisuunnittelussa. Tänä vuonna kilpailijat ajavat uudella reitillä.

– Ennen ajettiin pidempi mutka Helsinkiin, mutta se vaati liikaa liikennejärjestelyjä, kertoo kilpailun johtaja Mathias Hannus.

Noin 93 kilometrin pituinen reitti kulkee Askolan ja Pukkilan kautta Myrskylään, josta pyöräilijät palaavat Porvooseen Loviisantietä eli maantie 170:tä pitkin. Miesten ja alle 19-vuotiaiden miesten sarjoissa ajetaan lisäksi lyhyempiä kierroksia kaupungissa.

– Aikuiset kisaavat pidemmällä reitillä ja juniorit omalla kaupunkireitillään, jotta yleisölle riittää seurattavaa, kertoo Hannus.

– Lisäksi kisat kuvataan, joten SM-lähtöjä voi seurata netissä tai maalialueen jättinäytöltä.

SM-kisat vaikuttavat järjestelyihin

Tänä vuonna Porvoon Ajojen yhteydessä ajetaan myös maantiepyöräilyn SM-kisoja. Porvoon Ajot on jo vuosia järjestetty SM-kisojen vaatimalla tasolla, mutta tänä vuonna SM-ohjelma on poikkeava: kaikki luokat kilpailevat samana päivänä. Järjestäjä ei halua muuttaa Porvoon Ajojen luonnetta, jossa naisten ja miesten kilpailut käydään samana päivänä.

– Lauantaina, päivää ennen maantiepyöräilyn SM-kisoja, järjestämme SM-aika-ajot eli tempot. Niiden lähtö on Mäntsälän Sääksjärvellä, mistä pyöräilijät ajavat Pukkilantietä pitkin, Mathias Hannus sanoo.

Hänen mukaansa suurin haaste on ollut kisojen siirtäminen myöhemmäksi. Porvoon Ajot on yleensä järjestetty kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina, mutta tänä vuonna tapahtuma on 13.–14.6. ja kaksipäiväinen.

– Päätös SM-kisojen järjestämisestä tuli suhteellisen myöhään, ja tarkoittaa, että järjestämme myös tempot lauantaina. Jouduimme neuvottelemaan kaupungin kanssa suunniteltujen tietöiden takia.

Yleisö tervetullut

Mathias Hannus kannustaa yleisöä saapumaan Jernbölentien varteen.

– Tule mielellään pyöräillen tai kävellen ja jätä auto kotiin. Jos kuitenkin saavut autolla, kannattaa pysäköidä hieman kauempana.

Porvoon Energia on yksi tapahtuman pääsponsoreista ja mukana kisojen aikana. Yleisö ja kilpailijat ovat tervetulleita Porvoon Energian teltalle Jernbölentiellä.

Pitkään mukana olleelle Hannukselle Porvoon Ajot ovat sekä kunnia että vastuu.

– Minulle on kunnia saada olla mukana järjestämässä niin vanhoja kisoja kuin Porvoon Ajoja. Harvalla urheilutapahtumalla on yhtä pitkä historia.

– On myös iso vastuu järjestää kisat siten, että ne ovat turvalliset sekä pyöräilijöille että muille tienkäyttäjille.

Kisaohjelma ja lisätietoa Porvoon Ajoista:
www.porvoonajot.fi

Porvoon Ajot vuonna 1928. Edessä keskellä vaaleassa lippalakissa ajaa Raul Hellberg. Kuvaaja: Museovirasto / Historian kuvakokoelma

Porvoon Ajot toukokuussa 1969. Kuvassa palkintopallilla pyöräilijät Pekka Hovi, Raimo Suikkanen ja Eero Karhu. Kuvaaja: Museovirasto / JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Borgåbladet, Leif Wikström

Porvoon Ajot Porvoossa kesäkuussa 1971. Pyöräilijöitä toisella kierroksella heti Myyraksen kääntöpaikan jälkeen. Kuvaaja: Museovirasto / JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Borgåbladet, Leif Wikström

Voitto, joka jäi Patrick Wackströmin mieleen

Ensimmäiset Porvoon Ajot ajettiin vuonna 1926. Kilpailu sai alkunsa Porvoon Akilleksen pyöräilylegenda Raul Hellbergin aloitteesta – ja Hellberg oli myös historian ensimmäinen voittaja.

Alkuvuosien 120 kilometrin reitti kulki Porvoosta Helsinkiin ja takaisin ja loi perustan tapahtumalle, joka juhlii nyt satavuotista historiaansa suomalaisena pyöräilyklassikkona.

Porvoon Energian pitkäaikainen, sittemmin eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja ja entinen huippupyöräilijä Patrick Wackström voitti Porvoon Ajot vuonna 1979.

– On todella hienoa, että sain voittaa ajot, Wackström sanoo.

 

Suomenmestaruutta tärkeämpi

Hänen mukaansa Porvoon Ajojen voittaminen oli vaikeampaa kuin suomenmestaruuden. Hän voitti ne vain kerran, mutta maantiepyöräilyn SM-kisat kahdesti, vuosina 1980 ja 1981.

– Porvoon Ajot oli suurin ja maineikkain pyöräilykilpailu – ehkä jopa tärkeämpi kuin suomenmestaruus. Osallistujia tuli myös ulkomailta. Voitto oli tärkeä kannuste, joka auttoi jatkamaan harjoittelua.

– Vuonna 1980 lähdin olympialaisiin ensimmäistä kertaa veljeni Sixtenin ja Harry Hannuksen kanssa, ja jatkoimme yhdessä, kunnes he lopettivat vuonna 1984. Itse lopetin pyöräilyurani vuonna 1986.

Wackström arvioi, ettei Porvoon Akilles ilman Porvoon Ajoja ehkä olisi nykyään niin vahva pyöräilyseura kuin se on.

– Raul Hellberg on ollut todella tärkeä porvoolaiselle pyöräilylle. Myös isäni Ole Wackström voitti kilpailun kerran 1960-luvulla. Kaikki seurasivat Akilleksen pyöräilijöitä.

 

Pyöräily vielä osana elämää

Patrick Wackström pitää yhä pyöräilystä, ja täytettyään 60 vuotta hän osti uuden, modernimman kilpapyörän.

– Golf on kuitenkin mennyt sen edelle. Pelaan sitä vaimoni ja ystävieni kanssa. Se on terveellistä, eikä syke nouse yhtä korkealle kuin pyöräillessä.

Kun hän ei ole ollut mukana Porvoon Ajoissa jakamassa palkintoja, Wackström on usein mennyt tien varteen pyöränsä kanssa seuraamaan kilpailua. Niin hän aikoo tehdä tänäkin vuonna, jos sää suosii.

– Nykyään pyöräilen vain auringon paistaessa, hän naurahtaa.

Teksti: Fredrika Sundén
Artikkelin pääkuva: Antero Piekäinen

Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Porvoon Energian asiakaslehdessä 1/2026.