Siirry sisältöön

Näytä kaikki Tiedotteet Artikkelit Häiriötiedotteet

Arkisto

Jäteveden puhdistus alkaa toimia aurinkoenergialla

Porvoon Energia rakentaa parhaillaan aurinkovoimalaa Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolle. Voimalan tuottamalla energialla on tarkoitus kattaa puhdistamon jatkuvaa peruskulutusta. Voimala toimii samalla uuden yritysyhteistyön pilottihankkeena, jonka konseptia suunnitellaan monistettavaksi muihinkin kohteisiin.

Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamo Porvoossa saa oman aurinkovoimalan, kun kahdelle eri kattopinnalle asennetaan hankkeen ensimmäisessä vaiheessa yhteensä 152 paneelia. Paneeleita suunnitellaan asennettavan myöhemmin lisää, kun samalle alueelle kaavailtu uusi suodatusvaihe valmistuu.

”Päädyimme aurinkoenergiaan, sillä se parantaa energiatehokkuuttamme ja on linjassa muiden ympäristöä vaalivien valintojemme kanssa. Näen että meillä on yhteiskunnallisena toimijana vastuu uusiutuvien energiantuotantomuotojen potentiaalin hyödyntämisessä”, Porvoon veden toimitusjohtaja Risto Saarinen sanoo.

Voimalan rakennustyöt valmistuvat tällä viikolla ja toimintakuntoinen se on jo kuun vaihteessa. Laitteistosta vastaava Playgreen Finland Oy kuuluu Suomen johtaviin aurinkoenergiaratkaisujen toimittajiin. Yrityksen toimitusjohtaja Jouni Penttinen toteaa rakennusten soveltuvan tarkoitukseen hyvin.

”Mitään asennuskompromisseja ei tarvitse tehdä, jolloin paneeleista saadaan kaikki mahdollinen teho irti. Jätevedenpuhdistamo on muutenkin hyvä kohde aurinkoenergialle, sillä sähkö tuotetaan silloin, kun kulutuskin on suurinta, eli päiväsaikaan. On hienoa olla osa prosessia, joka jo itsessään on ympäristöteko”, hän summaa.

Vastaus yhteiskunnalliseen kysyntään

Aurinkovoimala on luonnollinen jatkoaskel Porvoon Energian aikaisemmille kehityshankkeille uusiutuviin energiantuotantomuotoihin keskittyvässä strategiassa. Yhtiön kaikkien aikojen suurin investointi, Tolkkisten metsähaketta hyödyntävä biovoimalaitos, valmistui vuonna 2013. Viime syksynä Loviisaan nousi samalla ympäristöystävällisellä tekniikalla toimiva biolämpölaitos, joka tuottaa Loviisan alueelle maan vihreintä kaukolämpöä. Samoihin aikoihin avattiin Mäkelänkankaan aurinko- ja tuulipuisto, josta kotitalousasiakkaat voivat vuokrata käyttöönsä oman nimikkopaneelin tai tuulivoimaosuuden.

Porvoon Energian kehitysjohtaja Jukka Rouhiaisen mukaan pilottiprojekti yhdessä Porvoon veden ja Playgreen Finlandin kanssa on sujunut saumattomasti.

”Kokonaisen aurinkovoimalan toimittaminen yritysasiakkaalle on suora vastaus yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Kiinnostus aurinkoenergiaa kohtaan on kasvanut rivakasti samalla kun hankintahinnat ovat laskeneet.”

Porvoon Energia omistaa voimalan ensimmäiset 12 vuotta, jonka jälkeen se siirtyy Porvoon veden omistukseen. Aurinkovoimalan elinkaari on pitkä, parhaimmillaan neljä vuosikymmentä.