Siirry sisältöön

Näytä kaikki Tiedotteet Häiriötiedotteet Artikkelit

Arkisto

Geolämmöllä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta

Porvoon Energia osallistuu geolämmön tutkimushankkeeseen, jonka puitteissa syvän geolämpökaivon poraaminen on aloitettu Tampereella. Hankkeen tavoitteena on kehittää Suomen olosuhteisiin sopivaa poraustekniikkaa ja samalla keinoja, joilla syvästä geolämpökaivosta saatavaa lämpöä pystytään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti osana kaukolämmön tuotantoa.

-Geolämpö kaukolämmöntuotannon osana voi olla yksi tehokas ratkaisu kohti päästötöntä ja hiilineutraalia tulevaisuutta, Porvoon Energian ympäristö- ja kehityspäällikkö Jukka Rouhiainen sanoo.

Hänen mukaansa geolämmön etuja ovat muun muassa sen päästöttömyys, uusiutuvuus, säädettävyys ja vuodenaikariippumattomuus.

-Se ei aiheuta kuljetuskustannuksia, eikä se myöskään perustu polttamiseen.

Rouhiainen toteaa kaukolämmön olevan tänä päivänä suomalaisten kaupunkien tärkein ja johtava lämmitysratkaisu.

-Kaukolämmön moniin hyviin puoliin kuuluu, että se ei ole riippuvainen jostain määrätystä polttoaineesta vaan kaukolämpöverkkoon voidaan tuottaa kuumaa vettä monella eri tavalla kuten hyödyntämällä geolämpöä.

Hankkeessa, jossa mukana on Porvoon Energian lisäksi 14 muuta energiayhtiöitä Suomen eri kaupungeista, käytetään niin sanottua vesivasaratekniikkaa, jota ei ole aiemmin testattu Suomen kallioperän graniittiin. Uutta on myös yhteen kaivoon perustuva toimintamalli.

-Sen vahvuus on ympäristövaikutusten vähäisyys. Kalliota ei särötetä, eikä jätevesiä muodostu porausvesien suljetussa kierrossa, hanketta vetävän Tampereen Sähkölaitoksen johtaja Jukka Joronen selvittää.

Energiayhtiöiden muodostama Kaupunkilämpö-konsortio testaa nyt poraustekniikkaa Tampereen Tammervoiman voimalaitoksen kupeessa. Siellä on tarkoitus porata aluksi kolme kilometriä syvä kaivo. Jos kaikki menee hyvin ja hankkeelle löytyy myös julkista rahoitusta, poraamista jatketaan noin seitsemään kilometriin, jossa on arvioitu olevan riittävän lämmintä, jotta geolämmöstä voidaan saada merkittävä uusi kaukolämmön lähde.

Porvoon Energia on sisällyttänyt osallistumisensa geolämmön tutkimushankkeen kaukolämpötuotannon tämän vuosikymmenen kehitysohjelmaan.

-Se ei vielä tarkoita, että olisimme suunnittelemassa oman geolämpökaivon poraamista, Jukka Rouhiainen alleviivaa.

-Tutkimushankkeen tulosten pohjalta voimme aikanaan pohtia asiaa tarkemmin.

 

Lue tiedote 16.6.2021: Kaupunkiyhtiöt alkavat porata syvää geolämpökaivoa Tampereella

www.kaupunkilampo.fi

 

Kuva porauspaikasta Tampereella.