Siirry sisältöön

Tiedote 29.06.2026 klo 10:08

Käyntiasiakaspalvelu on suljettu kesällä remontin vuoksi  Lue koko tiedote ›

Markkinakatsaus: Sähkön hinta elää sään ja maailman mukana

Kulunut talvi muistutti jälleen, että ennusteet ja toteuma eivät aina kohtaa. Aika pitkään talvesta ennustettiin lauhaa, mutta lopulta kovat pakkaset tulivat kuitenkin. Tähän on jo totuttu: talvet eivät ole toistensa kaltaisia, ja usein muistamme parhaiten edellisen talven. Kokonaisuutena talvet ovat keskimäärin aiempaa leudompia, mutta samalla ääri-ilmiöt korostuvat.

Sää näkyi selvästi myös sähkömarkkinoilla. Tuulivoimatuotanto oli poikkeuksellisen pitkään erittäin vähäistä tammikuun puolesta välistä alkaen, kun voimaloiden lapojen jäätyminen rajoitti tuotantoa. Tämä heijastui suoraan talven hintoihin, ja esimerkiksi helmikuun keskihinta oli 17,2 c/kWh (sis. alv), kun vuotta aiemmin se oli 5,93 c/kWh. Uusiutuva sääriippuva tuotanto on yhä merkittävämmässä osassa hinnanmuodostuksessa. Myös jatkossa tuuliolosuhteet tulevat näkymään sekä hinnassa että sen vaihtelussa.

Yksi asia, millä voimme tasata hintavaihtelua, on sähkökattilat. Energiayhtiöt ovat investoineet sähkökattiloihin, joilla korvataan polttolaitosten lämmöntuotantoa. Sähkökattiloita voidaan ajaa joustavasti silloin, kun markkinahinta on edullista. Tämä vähentää päästöjä ja lisää kulutuksen joustavuutta, mikä puolestaan tasaa hintavaihtelua.

A blonde man in a suit posing for the camera.

Riskienhallinta- ja sähkökauppapäällikkö Janne Vaitomaa.

Kevään aikana sähkömarkkinat ovat olleet poikkeuksellisen epävarmat. Kylmän talven jälkeen markkinoita ovat heiluttaneet ennen kaikkea geopoliittiset tapahtumat maailmalla. Yhdysvaltojen puheet uusista Eurooppaa koskevista tulleista ja Iranin konfliktin kiristyminen ovat lisänneet epävarmuutta ja nostaneet hintoja.

Näiden vaikutus sähkömarkkinoiden tulevaisuudennäkymiin on ollut suurempi, kuin esimerkiksi vesitilanteella, joka on tällä hetkellä (kevät 2026) poikkeuksellisen alhainen. Vesitilanne voi muuttua yllättävänkin nopeasti, ja sitä seurataan tarkasti. Sen sijaan globaalien kriisien kehitystä on vaikeampi arvioida ja ennustaa. Markkinat ovat hinnoitelleet epävarmuuden riskilisänä hintoihin.

Myös öljymarkkinat ovat olleet herkät ja voimakkaasti nousevat, mikä on näkynyt nopeasti esimerkiksi polttoaineiden hinnoissa.

Kaasun hinta on myös noussut, mikä vaikuttaa Euroopan kautta myös pohjoismaisiin sähkömarkkinoihin. Tilanteen odotetaan kuitenkin rauhoittuvan kesää kohti. Ydinvoimaloiden vuosihuollot ovat alkaneet, ja jatkuvat taas syksyllä. Olkiluoto 3 ja Loviisa 1 ovat huollossa vielä lokakuussa, mikä tulee osaltaan vaikuttamaan hinnanmuodostukseen myös loppuvuodesta.

_ _ _

Teksti: Janne Vaitomaa
Kuva: Unsplash, Jussi Ratilainen

Alkuperäinen markkinakatsaus julkaistiin Porvoon Energian asiakaslehdessä 1/2026.