Siirry sisältöön

Näytä kaikki Artikkelit Häiriötiedotteet Tiedotteet

Arkisto

Uusi sähköasema Hattulanrantaan

Porvoon Sähköverkko Oy rakentaa Hattulanrantaan uuden sähköaseman, mikä tulee korvaamaan 1970-luvulla rakennetun vanhan sähköaseman. Hattulanrannan sähköasema tulee vahvistamaan Porvoon keskusta-alueen ja lähialueiden sähkönjakelua ja toimitusvarmuutta. Uudella sähköasemalla varaudutaan myös liikenteen sähköistymiseen. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 4,5 milj. euroa ja projektin odotetaan olevan valmis vuoden 2023 syksyllä.

Hattulanrannan sähköaseman suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota rakentamisen sovittamiseen yleis- ja maakuntakaavassa maisemallisesti arvokkaaksi määritettyyn ympäristöön. Rakennukset ja niitä yhdistävä aita muodostavat selkeän kokonaisuuden, joka eheyttää maisemakuvaa ja täydentää alueella olevaa ja tulevaa rakennuskantaa. ”Julkisivuissa käytettävät materiaalit, lehtikuusi sekä ruosteenvärinen säänkestävä teräs, ovat saaneet inspiraationsa alueelta, sekä siellä olevista rakennuksista että sen historiasta”, kertoo arkkitehtisuunnitelmat tehneen Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co Oy:n Pauliina Aho.

Sähköaseman esisuunnittelu on tehty yhteistyössä Rejlers Finland Oy:n kanssa, joka myös toimii rakennuttajakonsulttina. Rakennustoimisto Nousiainen Oy vastaa kojeistorakennuksen, päämuuntajarakennuksen sekä piha-alueen ja aitauksen rakentamisesta suunnitteluineen. Sähkölandia Oy vastaa keskijännitekojeisto urakasta. Kojeisto urakka pitää sisällään uuden 2-kiskokojeiston lisäksi muun muassa maasulkuvirran kompensointi- ja loistehonkompensointi-laitteistot sekä päämuuntajien liitynnät. Päämuuntajat (2 kpl) toimittaa Multirel Oy, jonka edustama tehdas, Koncar, sijaitsee Kroatiassa.

Sekä Rejlers Finland Oy:n Jari Rinkinen että Porvoon Sähköverkko Oy:n Magnus Nylander toteavat yhteistyön olleen erinomaisen hyvää projektin alusta alkaen. ”Hienoa päästä uusimaan myös tämä jo yli 50 vuotta vanha sähköasema ja päästä hyödyntämään uutta laadukasta tekniikkaa”, toteaa Nylander.

 

Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co Oy:llä on yli 60-vuotinen kokemus kotimaisista hankkeista ja vientiprojekteista. Ydinosaamistamme on teollisuuden ja energia-alan kohteiden suunnittelu. Kehitämme jatkuvasti osaamistamme, koska kaupunkien tiivistymisen ja energiateollisuuden toimintaympäristön muutoksien takia arkkitehti- ja pääsuunnittelulta vaaditaan yhä enemmän kykyä sovittaa hankkeen toiminnan erityispiirteet yhdyskuntarakenteeseen.  www.virkkunenco.fi

Rejlers on insinööripalveluja vuodesta 1942 tarjoava pörssiyhtiö, joka työllistää yli 2400 työntekijää yli 80 toimistossa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Arabiemiirikunnissa. Rejlers tarjoaa asiakkailleen digitaalisia palvelu- ja projektiratkaisuja sekä konsulttipalveluita teollisuuden, energian, rakentamisen ja infrastruktuurin aloille. Rejlers-konsernin Suomen yhtiöiden liikevaihto vuonna 2020 oli noin 93 miljoonaa euroa. Suomessa Rejlers työllistää yli 1 000 työntekijää 21 paikkakunnalla.  www.rejlers.fi

Rakennustoimisto Nousiainen Oy on toiminut Uudenmaan alueella vuodesta 1972 ja saavuttanut vankan aseman luotettavana ja laadukkaana rakennusliikkeenä. Toimialojamme ovat erityisesti liike- ja teollisuusrakentaminen sekä julkinen rakentaminen. www.raktsto-nousiainen.fi

Sähkölandia Oy on valtakunnallisesti toimiva vahva ja laadukas sähköalan palveluyritys. Yrityksen pääasiallinen toimiala on Sähköasemaurakointi, sekä sähköasemapalvelut verkkoyhtiöille, voimalaitoksille ja teollisuuteen. Sähkölandia Oy on tunnettu osaamisesta ja laadukkuudesta, josta kaikki alan erikoisosaaminen löytyy samasta talosta. www.sahkolandia.fi

Multirel Oy on ollut vuodesta 2001 johtava päämuuntajien ja maasulkuvirrankompensointilaitteistojen toimittaja Suomessa.  Erinomaisten tuotteiden lisäksi Multirel Oy:lta saa sähköasemien suunnittelu-, urakointi-, käyttöönotto- ja koestuspalveluita. www.multirel.fi

Porvoon Energia on vuonna 1900 perustettu energiayhtiö. Tuotteitamme ovat sähkö, kaukolämpö ja muut energian tuottamiseen ja käyttämiseen liittyvät palvelut. Haluamme olla edelläkävijä energiatuotannon puhtaudessa tuottamalla asiakkaillemme sellaisia energiaratkaisuja, jotka tekevät päästöjen vähentämisen mahdolliseksi. Ollaksemme luonnollinen valinta, kaikki myymämme sähkö on hiilineutraalia sekä päästötöntä ja kaikki tuottamamme kaukolämpö on lähes 100 % uusiutuvaa. Tuotamme ja myymme Suomen Luonnonsuojeluliiton sertifioimaa EKOenergiaa, mikä täyttää kaikista tiukimmat kansainväliset kestävyyskriteerit. Olemme myös täyttäneet EU:n energiantuotannon vaatimukset vuodelle 2050 jo nyt. www.pbe.fi

 

Lisätietoja:

Magnus Nylander, toimitusjohtaja, Porvoon Sähköverkko Oy