Kevätkummun sähköasemaa uudistetaan. Uudistamista tarvitaan, jotta Porvoon Sähköverkko pystyy vastaamaan Porvoon keskustan sähköntarpeeseen, joka kasvaa muun muassa siksi, että yhä useammalla on sähköauto.
Kevätkummun sähköaseman vanha tekniikka on peräisin 1970- ja 1980-luvuilta, ja sen modernisoinnille on huutava tarve. Samalla sähköaseman aluetta suurennetaan hieman, jotta saadaan tilaa tuleville kompensointi- ja reaktoriasemille.
“Uudistamme kaiken paitsi päämuuntajan ja itse sähköasemarakennuksen. Toinen kahdesta päämuuntajasta vaihdetaan myöhemmin, ehkä vuoden 2026 puolivälissä. Tiilirakennukselle ei myöskään tehdä mitään, paitsi että sitä parannetaan sisältä”, Porvoon Sähköverkon käyttöpäällikkö Mikael Hämäläinen kertoo.
Itse saneeraustyö alkoi 12. maaliskuuta, jolloin tehtiin pohja sähköaseman uudelle osalle. Kesän aikana urakoitsija EleGrid asentaa uuden keskijännitekojeiston, joka jakaa sähkön ulosmeneviin johtolähtöihin.
Saneerauksen alussa Kevätkummun sähköasema oli normaalisti käytössä. Se on sittemmin otettu pois käytöstä, ja pysyy poissa käytöstä syyskuuhun asti. Tämän ajan aseman johtolähdöt korvataan muiden sähköasemien avulla, etenkin Hattulanrannan ja Ölstensin.
“Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, voimme ottaa sähköaseman uuden osan käyttöön syyskuun puolessavälissä ja loput pari viikkoa myöhemmin”, Hämäläinen sanoo.
“Vanhentuneet komponentit ja tekniikka ovat pääsyy saneeraukseen. Tarvitsemme myös lisää johtolähtöjä tulevia tarpeita varten. Toinen syy saneeraukseen on, että sähkön tarve tulee lisääntymään Porvoon keskustan alueella sen myötä, että suurempi osa liikenteestä sähköistyy.”
Porvoon Energia on päättänyt hankkia kaksi sähkökattilaa, joiden teho on 10 MW. Yksi niistä sijoitetaan vuonna 2022 käyttöön otetun Kevätkummun lämpöakun yhteyteen, lähelle Kevätkummun sähköasemaa, ja toinen luultavasti Harabackaan. Myös sähkökattila tuo tarvetta lisäkapasiteetille.
Kevätkummun sähköaseman modernisointi maksaa noin kolme miljoonaa euroa. Valmistuessaan se vahvistaa sähkönjakelua ja toimintavarmuutta Porvoon keskustassa ja sen lähialueilla.
Lue lisää Porvoon Sähköverkon kehityshankkeista: Kehityshankkeet
Teksti: Fredrika Sundén
Kuvitus: Shutterstock, Creative Peak
Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Porvoon Energian asiakaslehdessä 1/2024.
Aika päivittää vapaa-ajan asunnon sähköjärjestelmä?
Noussut varustelutaso ja lisääntynyt käyttö kasvattavat vapaa-ajan asunnon energiankul..
Pihalla puuhastelu ja mp-pyöräily vastapaino sähkökauppatyölle
Janne Vaitomaa tulee vastaamaan Porvoon Energian sähkökaupasta. Siitä hänellä on pit..