Me Porvoon Energialla haluamme olla aidosti yhteiskuntavastuullinen energiayhtiö. Energiayhtiönä erityisesti vaikutuksemme ympäristöön ja ilmastoon ovat merkittäviä, ja teemme jatkuvasti töitä pienentääksemme niitä. Lisäksi toimimme aktiivisesti paikallisyhteisön ja kumppaneidemme kanssa, tavoitteenamme edistää kaikessa toiminnassamme vihreää siirtymää sekä kiertotaloutta.
Elämme muuttuvassa maailmassa ja ilmastossa, missä energiaratkaisuja on tehtävä yhä pidemmälle katsovin silmin. Vastuullisuus on ollut osa tekemistämme jo pitkään: ei yksittäisenä projektina, vaan periaatteena, joka ohjaa kaikkea toimintaamme niin energiantuotannossa ja -palveluissamme kuin päivittäisessä päätöksenteossammekin. Strategiamme mukaisesti haluamme saavuttaa visiomme ”Luonnollisena valintana” olemalla asiakkaan asialla, tavoittelemalla asemaa vastuullisuuden edelläkävijänä sekä luomalla vetovoimainen työyhteisö. Olemme sitoutuneet varmistamaan asiakkaillemme – kuluttajille, kunnille ja yrityksille – luotettavat energiatoimitukset ja sitä kautta sujuvan arjen.
Strategia ja arvot Ympäristö Ihmiset ja yhteiskunta
Kehityshankkeet Sponsorointi Vuosikertomukset
kokonaispäästöt 20242326tCO2 (scope 1&2)
*Scope 1 & 2 -CO2-päästöt eli energiantuotannon ja kiinteistöjen energiankulutuksen päästöt.
CO2-päästöttömästi tuotettua sähköä ja uusiutuvaa kaukolämpöä

Olemme määrätietoisesti vähentäneet energiantuotannon kielteisiä ympäristövaikutuksia panostamalla uusiutuvaan energiaan ja päästöjen vähentämiseen. Olemme pystyneet vähentämään omat sähkön- ja lämmöntuotannon päästöt tasolle, josta voimme olla ylpeitä, ja sitoutuneet jatkamaan ilmastotyötä vastuullisena paikallisena toimijana. Kaikki myymämme sähkö on CO2-päästöttömästi tuotettua ja uusiutuvien polttoaineiden osuus kaukolämmön tuotannostamme on lähes 100 prosenttia.
Biovoimalaitoksemme Porvoon Tolkkisissa tuottaa energiaa metsäjätteestä suljetun kierron periaatteen mukaisesti. Tuotamme myös vesi-, tuuli-, aurinko- ja ydinvoimaa osakkuusvoimaloidemme kautta.
Pitkällä aikavälillä tavoitteenamme on vähentää polttamiseen perustuvan bioenergiantuotantomme osuutta vaihtoehtoisilla tuotantotavoilla, kuten hyödyntämällä hukkalämpöä sekä energiaa varastoivilla ratkaisuilla.
Lue lisää kehityshankkeistamme sekä vaikutuksistamme ympäristöön ja ilmastoon:
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet:
- 7: Edullista ja puhdasta energiaa
- 13: Ilmastotekoja
- 9: Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja
- 12: Vastuullista kuluttamista
- 17: Yhteistyö ja kumppanuus
Sertifioitua EKOenergiaa
Merkittävä osa Tolkkisten biovoimalaitoksen energiantuotannostamme on Suomen luonnonsuojeluliiton sertifioimaa EKOenergiaa. Sertifikaatin saavat ainoastaan ne energiatuotteet, jotka läpäisevät kaikista tiukimmat kansainväliset kestävyyskriteerit.
Tutustu EKOenergiaan tarkemmin:
EKOenergia
Vastuumme paikallisena vaikuttajana ja työnantajana

Paikallisena Porvoon kaupungin omistamana yhtiönä Porvoon Energian tärkein tehtävä on turvata alueen kriittistä infraa sekä toimintoja mahdollistamalla ja ylläpitämällä kohtuuhintaisen sähkön ja lämmön tuotantoa sekä jakelua. Tavoitteenamme on pystyä samanaikaisesti tarjoamaan kilpailukykyisesti hinnoiteltua energiaa paikallisesti, tuottamaan tuloja omistajallemme sekä investoimaan yhtiön tulevaisuuteen.
Olemme toimineet jo pitkään ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Teemme yhteistyötä Porvoon kaupungin kanssa muun muassa ilmasto-ohjelmiin sekä kiertotalouteen liittyvissä asioissa. Liityimme Porvoon kaupungin ilmastokumppaneiden verkostoon 28.11.2024. Ilmastokumppanit ovat Porvoossa toimivia yrityksiä ja organisaatioita, jotka ovat asettaneet oman ilmasto- tai ympäristötavoitteen.
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet:
- 11: Kestävät kaupungit ja yhteisöt
Tuemme vuosittain merkittävässä määrin erilaista alueellista, erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää toimintaa, ja pyrimme jakamaan hyötyä mahdollisimman monelle. Lisäksi työllistämme kasvavan joukon eri alojen ammattilaisia ja haluamme olla vetovoimainen, aidosti kaksikielinen työyhteisö sekä turvallinen ja viihtyisä työpaikka, josta jokainen Porvoon energialainen voi olla ylpeä.
Lue lisää ajatuksistamme vastuullisena paikallisena toimijana ja työnantajana:
Vastuullisuustyömme tulevaisuudennäkymät
Keväällä 2025 työstämme EU:n kestävyysraportointidirektiiviin ja eurooppalaisiin kestävyysraportointistandardeihin perustuvan vastuullisuuden olennaisuusanalyysin. Projektissa käymme laajasti läpi yhtiömme toiminnan kielteisiä sekä myönteisiä vaikutuksia ympäristöön, ihmisiin ja yhteiskuntaan sekä toimintaympäristöömme liittyviä taloudellisia riskejä ja mahdollisuuksia. Raportointityössä tulemme huomioimaan vaikutukset koko arvoketjun osalta sekä kuulemaan eri sidosryhmiemme näkemyksiä.
Työn pohjalta laadimme yhtiölle vastuullisuusohjelman, joka sisältää vastuullisuuden tavoitteet sekä mittarit tulevalle kaudelle vuoden 2025 aikana. Tulemme kertomaan tästä kehitystyöstä ja sen tuloksista tarkemmin ensimmäisessä kestävyysraportissamme, joka julkaistaan keväällä 2026.