Siirry sisältöön

Näytä kaikki Tiedotteet Artikkelit Häiriötiedotteet

Arkisto

30 vuotta täyteen energia-alalla

Me Porvoon energialaiset –
Esittelemme kuluvan vuoden aikana nettisivustolla ja sosiaalisessa mediassa työntekijöitämme. Työssä viihdytään ja monella työsuhteet ovat olleet pitkiä. Työntekijöiden kertoman mukaan Porvoon Energiaa pidetään mieluisana työpaikkana ja koetaan olevan etuoikeus saada työskennellä omassa kotikaupungissa.

Ensimmäisenä työntekijöistä esittelyvuorossa on Kristina (Pippo) Englund, joka työskentelee dokumentoijana Porvoon Energian tytäryhtiön Porvoon Sähköverkko Oy:n puolella.

Hänellä alkavat ansaitut eläkevuodet toukokuussa, kun hän täyttää 62 vuotta.

Takana on 30 työvuotta energia-alalla. Porvoon Energiaan hän tuli kartanpiirtäjäksi Etelä-Suomen Voimasta, jossa hän ehti olla vajaa kymmenen vuotta ennen kuin silloinen Porvoon Energia osti voimayhtiön 1990-luvun keskivaiheilla.

Pippo Englund sanoo parasta hänen työssään olleen iso kehitys, mikä tuli tietotekniikan myötä.

-Olen saanut oppia paljon uutta, ja se on tehnyt työni mielenkiintoiseksi.

-Kun tulin taloon tein karttapiirrokset käsin. Vuosina 1997-98 alettiin digitoida kaikki. Se oli aika mielenkiintoista aikaa.

 

Syy miksi hän nuorena päätyi opiskelemaan kartanpiirtäjäksi oli vanhempien toive.

-Olin aika nuori silloin, enkä itse vielä tiennyt mitä halusin. Piirtäjän ammatti ei ollut unelma-ammattini. Mielessäni oli sairaanhoitajan ammatti tai joku muu vastaava.

-Serkkuni oli maalaiskunnassa piirtäjänä ja vanhempieni mielestä se oli hyvä ammatti ja niinpä minustakin tuli kartanpiirtäjä.

 

Pippo on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Pellingissä, missä asuu enemmänkin Englundin sukua.

Hänellä on puoliso ja 36-vuotias tytär.

Iloinen ja nauravainen Pippo sanoo, ettei hänellä eläkkeellä ollessa aika tule pitkäksi, tekemistä riittää.

-Omakotitalossa on aina töitä ja, kun kevät koittaa alkavat mökkireissumme kesämökillemme Pellinkiin.

Lukeminen ja lenkkeily kuuluvat hänen harrastuksiin.

-Kirjoista ruotsalainen dekkarikirjailija Viveca Sten on suosikkini, mutta kyllä minä elämänkerroistakin tykkään.

Matkusteleminekin tulee kuulumaan tulevan eläkeläisen elämään.

-Ensimmäisenä on Ruotsin risteily ja sitten Thaimaa. Naantalin kylpyläänkin pitää ehtiä, hän naurahtaa.

 

Pippo Englund toteaa olevansa onnellinen, kun on saanut olla terve.

-Joskus on ollut unettomia öitä töiden takia, kun työn luonne muuttui ja toi omat haasteensa.

-Uskon, että kun sielu on terve, niin kehokin voi hyvin.

Pippo muistelee ja kaipaa välillä entisiä jo eläkkeelle siirtyneitä työkavereitaan Etelä-Suomen Voimasta, heitä, jotka siirtyivät yhtä aikaa Porvoon Energian palvelukseen kuin hän itsekin.

Hänellä on Etelä-Suomen Voiman ajoilta eläkesopimus, jonka mukaan hän pääsee eläkkeelle 62-vuotiaana. Virallisesti tuo päivä on toukokuussa.

Elämänmyönteinen Pippo sanoo motokseen: Elä nyt, kun jaksat, ja tee nyt se, mitä haluat, äläkä siirrä sitä huomiseen!

 

Iloinen ja nauravainen Pippo Englund sanoo, ettei hänellä eläkkeellä ollessa aika tule pitkäksi, tekemistä riittää.