Pala Porvoon historiaa voi löytyä pellolta

Porvoon metsät ja pellot ovat metallinetsijän aarreaitta. Joskus kelan alle jää vain vanhoja pullonkorkkeja, mutta toisinaan sinnikäs metallinetsimen heiluttelu paljastaa maasta esineitä, jotka kantavat mukanaan kiehtovia tarinoita. Porvoolainen Anssi Vuohelainen kertoo nyt, mitkä kolme löytöä ovat painuneet hänen mieleensä.

“Kiehtovinta on se, että koskaan ei voi tietää, mitä maasta löytyy”, valo- ja videokuvaajayrittäjänä työskentelevä Anssi Vuohelainen kertoo.

Hän kiinnostui metallinetsinnästä törmätessään sattumalta kuviin, joissa alan harrastajat esittelivät löytöjään. Vuohelaista kiehtoo erityisesti se, miten löydöt linkittyvät paikallishistoriaan:

“Kun löydän esineen itse, voin pitää sitä kädessäsi ja tutkia, miltä aikakaudelta se on peräisin. Se avaa historiaa uudella tavalla.”

Porvoolaisten peltojen mullista on löytynyt niin hopea- ja kuparirahoja, musketinkuulia, solkia, nappeja kuin kunniamerkkejäkin. Silti erityisesti nämä löydöt ovat jääneet Vuohelaisen mieleen:

1. Rautakautinen hauta

Mustijoen varrelta löytynyt rautakautinen hauta on paitsi pala Porvoon kiehtovaa muinaishistoriaa myös todiste siitä, että Porvoossa on ollut ihmisiä jo rautakaudella. Haudasta paljastui kolme nuolenkärkeä, tulusrauta ja pronssinen hevosenkenkäsolki. Arkeologin mukaan paikalta löytyi myös pieniä luun palasia.

“Kyseessä voi olla esimerkiksi metsästäjän hauta. Kenties kulkija on kuollut retkellään ja haudattu siihen, mistä minä esineet tuhat vuotta myöhemmin löysin”, Vuohelainen miettii.

2. Kennethin ylioppilaskello

Kaikki löydöt eivät suinkaan ole esihistoriallisia, mutta sitäkin mieleenpainuvampia. Porvoonjoen varrelta, Gråttabackan pellolta Vuohelainen löysi kullatun rannekellon:

“Kellon takana oli kaiverrus, joka kertoi sen kuuluneen Kenneth-nimiselle miehelle. Koska tilan omistaja on nimeltään Kenneth, kerroin hänelle löytäneeni hänen kellonsa. Mies muisti, että kyseessä on hänen ylioppilaslahjaksi saamansa kello.”

3. Venäjän armeijan matkaikoni

Saksalan pelloilta Vuohelainen kaivoi 1800-luvulta peräisin olevan matkaikonin. Kenties Venäjän armeija oli pitänyt leiriään juuri sillä paikalla.

“Minusta on kiehtovaa ajatella, että joku on rukoillut juuri siinä paikalla, juuri tuo matkaikoni käsissään. Maahan jäänyt esine jättää aina omanlaisensa jäljen siitä, mitä paikalla on muinoin tapahtunut”, Vuohelainen sanoo ja jatkaa:

“Kun toimitan löytämäni esineen museolle, osallistun samalla yhteisen historian kirjoittamiseen. Ja siksi tartun kelaan aina uudestaan ja uudestaan.”