Teksti ja kuvat Maarit Gabrielsson
Porvoon Energian uudessa palvelupisteessä Lundinkatu 7:ssä oli lauantaina ajoittain tungosta, kun ihmiset poikkesivat glögille ja tutustumaan uusiin tiloihin.
Yhtiön pääkonttori on muuttanut Tolkkisiin ja keskustaan avattiin asiakaspalvelupiste.
-Viimeiset kalusteet tulivat meille eilen. Saimme ne kasattua, ja iltapäivällä meillä oli jo lehdistölle tiedotustilaisuus, naurahtaa myyntipäällikkö ja keskustatoimipisteen vastaava Janette Englund.
Tyytyväisen oloinen Porvoon Energian viestintäpäällikkö Ella Kaasinen totesi, että nyt ollaan näkyvämmällä paikalla.
-Tänne keskustaan on helppo tulla niidenkin, jotka eivät käytä autoa. Meillä on näkyvät valokyltit, joten varmasti myös erottaudumme katukuvassa.
-Olemme myös uudistaneet asiakaspalvelun aukioloaikaa, joka on nyt maanantaista torstaihin 9-17 ja perjantaisin 9-15. Ajatuksena on, että nekin pääsevät käymään, jotka muuten eivät ehkä päivällä ehdi.
Porvoon Energian uuden asiakaspisteen eteen oli lauantaina parkkeerattu lastenvaunuja, kun perheet poikkesivat glögille ja tutustumaan tiloihin.
Niina Kokko (vas.), Camilla Ek, Nichlas Lindström ja Josefine Walldén palvelevat vihreän energiayhtiön asiakkaita Lundinkatu 7:ssä. Ninni Ukkola-Suuronen toimi pääkonttorissa Mannerheiminkadulla yhtiön keskuksena.
Aika ajoittain oli tungosta.
Topi Hämäläinen ja Maj-Britt Sännälä pitivät erittäin tärkeänä, että Porvoon Energia säilyisi edelleenkin kaupungin energiayhtiönä, eikä sitä myytäisi kansainvälisille yhtiöille.
Ilmapallot olivat haluttuja pikkulasten keskuudessa. Winston (vas.) ja Duka Jones saivat omat ilmapallot. Pikkuisella Aavalla riitti ihmeteltävää kaikessa hyörinässä.
Emilia ja Janne Pettersson kuvassa keskellä tulivat lastensa Elinin (rattaissa) ja Melwinin kanssa piparille ja namuille.
Hiljattain Porvooseen muuttanut Virpi Brulfer halusi tutustua uusiin tiloihin.
Porvoon Energian reippaat naiset jalkautuivat Lundin edustalle jakamaan ilmapalloja. Ninni Ukkola-Suuronen antoi ilmapallon Peppina Heikkiselle. Vierellä isä Hannu Heikkinen.
-Viimeiset kalusteet tulivat perjantaina ja kaikki saatiin valmiiksi ennen iltapäivän lehdistötilaisuutta, naurahti myyntipäällikkö ja keskustatoimipisteen vastaava Janette Englund.
Porvoon Energia sai näiltä miehiltä kiitosta. Vasemmalta Leo Mäkinen, Rolf Bremer, Veikko Lundberg ja Matti Sund.
Hyväntuulinen PBE:n eläkkeellä oleva johtaja Roy Granroth kävi katsastamassa tilat.