Siirry sisältöön

Näytä kaikki Tiedotteet Artikkelit Häiriötiedotteet

Arkisto

Porvoon Energian liikevoitto pieneni joulukuun haastavien markkinaolosuhteiden takia

Ilmastomuutoksen torjuminen on eurooppalaisen energiapolitiikan keskiössä, ja saanut koronapandemian ja talouden elpymistoimien rinnalla edelleen suurta huomiota. Vuoden 2021 aikana EU päätti korottaa vuoden 2030 päästövähennystavoitteensa 40 prosentista 55 prosenttiin. Heinäkuussa Euroopan komissio julkaisi ”Fit for 55” -lainsäädäntöpaketin, jonka tavoitteena on edistää Euroopan muutosta kohti nettonollapäästöjä. Porvoon Energian strategia on jo pitkään nojannut päästöttömiin ja uusiutuviin sähkön- ja lämmön tuotantomuotoihin, mikä täysin tukee tätä kehitystä.

Markkinaolosuhteet muuttuivat oleellisesti vuoden 2021 aikana, kun suurin osa energiaraaka-aineiden hinnoista nousi merkittävästi. Sähkön markkinahinta nousi Euroopassa ja Pohjoismaissa vuoden mittaan kohonneiden hiilen, kaasu ja päästöoikeuksien hintojen, sekä kylmemmän sään ja kuivemman hydrologisen taseen seurauksena.

Joulukuu toi Porvoon Energian toimintavuodelle 2021 haastavan päätöksen. Joulukuun kylmä sää sai sähkön markkinahinnan nousemaan rajusti ja nosti vuoden 2021 keskihintaa peräti 158 prosentilla hintaan 72,3 €/MWh. Sähkön markkinahintojen nopea nousu näkyi lopulta myös Porvoon Energian tuloksessa: Tilikauden liikevoitto väheni joulukuun korkeiden hintojen seurauksena.

Rajut markkinahintamuutokset joulukuussa olivat haasteellisia Porvoon Energialle. Vaikka onnistuimme suojaamaan sähkönhankinnan hyvin, emme ole immuuneja rajuille markkinahintavaihteluille”, kertoo toimitusjohtaja Måns Holmberg.

Konsernin investoinnit viime vuonna olivat lähes 25 miljoonaa euroa. Tästä noin 15 miljoonaa oli paikallisia investointeja, kuten sähköverkon toimitusvarmuuden parantaminen, Kevätkummun lämpöakkuprojekti, uudet lämpökattilat Harabackaan sekä Keskuskoulun energiatehokkuusprojekti. Tämän lisäksi investoimme myös alueemme ulkopuolelle hiilidioksidipäästöttömään tuuli-, vesi- ja ydinvoimatuotantoon.

Olemme vuoden 2021 aikana investoineet sähköverkon toimitusvarmuuteen, lämpöliiketoiminnan joustavuuden lisäämiseen sekä energiatehokkuuteen. Lisäksi olemme kasvattaneet päästöttömän sähkötuotantomme määrää investoimalla tuuli-, vesi- ja ydinvoimaan”, Holmberg jatkaa.

Tytäryhtiö Porvoon Sähköverkko Oy:n tulos vastasi asetettuja tavoitteita. Toimitusvarmuutta parantaviin maakaapelointi- ja muihin verkostoinvestointeihin käytettiin 7,4 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on sähköverkkoa yhteensä noin 3700 km ja asiakkaita noin 37000 kpl. Vuonna 2021 yhtiö siirsi asiakkailleen 1773 (1810) GWh sähköä. Maakaapelia asennettiin noin 60 kilometriä ja vuoden 2021 loppuun mennessä maakaapeloinnin osuus oli 46 prosenttia. Tavoitteenamme on nostaa maakaapelointiaste 60 prosenttiin vuoden 2036 loppuun mennessä.

Energiaviraston 1.8.2021 päivittämä uusi valvontamalli alentaa siirtoyhtiöiden sallittua tuottoa. Päätimme alentaa Porvoon Sähköverkko Oy:n siirtohintoja 1.7.2022 alkaen keskimäärin noin 10 prosentilla.

Kaukolämmön kysyntä on edelleen suuri sekä uusilla että vanhoilla alueilla. Uusia lämpösopimuksia tehtiin 61 kappaletta ja rakentaminen vilkastui selkeästi vuoden aikana. Porvoon alueella rakennettiin yhteensä yksi kilometri uutta kaukolämpöverkkoa, joka muodostuu pelkästään liittymistä. Lisäksi kaukolämpöverkkoa uusittiin ja saneerattiin kaksi kilometriä.

Tilinpäätöksen mukaan konsernin vuoden 2021 liikevaihto oli 75,1 miljoonaa euroa (68,0 Me vuonna 2020), mikä merkitsee 10,5 prosentin kasvua. Myyntikate oli 26,6 miljoonaa euroa (54,0) ja käyttökate 11,0 miljoonaa euroa (39,6). Tulos poisto- ja korkokulujen jälkeen ennen veroja oli 2,2 miljoonaa euroa (28,0). Vuoden 2020 tulokseen sisältyi satunnainen myyntivoitto. Oman pääoman tuotto oli 3,1 prosenttia ja omavaraisuusaste 32,9 prosenttia.

Vaikka Covid19 -pandemia toi monella tapaa haasteensa yhä myös vuoteen 2021 Suomessa, ei sillä ollut suurempaa suoraa vaikutusta Porvoon Energian liiketoimintaan. Tuotantolaitokset ovat toimineet suunnitelmien mukaisesti.

Raportointijakson aikana on Måns Holmberg valittu Porvoon Energia Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2022 lähtien (siirtyi Porvoon Energialle 1.10.2021 alkaen) ja Anu Kiviniemi talous- ja hallintojohtajaksi 1.9.2021 lähtien.

 

Lisätietoja:

Måns Holmberg, toimitusjohtaja, Porvoon Energia Oy – Borgå Energi Ab