Porvoon Energiassa haluamme olla aidosti vastuullinen energiayhtiö ja mukana luomassa tulevaisuutta, mahdollisuuksia, positiivista energiaa sekä uusia menestystarinoita.
Paikallisena yhtiönä olimme jälleen mukana tukemassa useita porvoolaisia urheilijoita, seuroja ja järjestöjä, joille päättynyt vuosi 2023 oli menestyksekäs ja täynnä positiivista toimintaa. Butchers voitti amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestaruuden – Vaahteramaljan – 13 vuoden tauon jälkeen, ja Sara Lappalainen palasi juoksuradoille voitokkaana vuoden tauon jälkeen.
Alina Skog voitti kesäkuussa hopeaa Special Olympics -maailmankisoissa Berliinissä, ja OK Trian järjesti upeasti Suomen suurimman vuosittaisen urheilutapahtuman ja maailman suurimman suunnistusviestin – Porvoo Borgå Jukolan 2023.
Viime kesäkuussa Porvoon Epoossa järjestettyyn Porvoo Borgå Jukola 2023 -tapahtumaan osallistui yhteensä yli 3 200 Jukolan ja Venlojen viestijoukkuetta. Joukkueissa oli kaikkiaan yli 18 000 suunnistajaa 18 maasta. Viesteissä juostiin yli 187 000 kilometriä, käytettiin yli 75 00 karttaa ja tehtiin yli 450 000 leimausta. Kisa-alueella oli 100 suihkua, 350 vessaa ja 7 500 parkkipaikkaa, ja tapahtuman onnistumisesta huolehti yli 1 500 talkoolaista! Mikä urakka!
Jukolan viestiin osallistuttiin seitsemän hengen joukkuein ja lähtö tapahtui auringon laskiessa. Porvoon Energian joukkue starttasi yli 81 kilometrin mittaiselle reitille yhtenä 1 695 Jukolan viestin joukkueesta. Ebbo Venlat, joiden harjoittelua ja valmistautumista Porvoon Energia oli mukana tukemassa, osallistui Venlojen viestiin, johon osallistui yhteensä 1 549 joukkuetta. Venlojen viestijoukkueessa suunnistajia oli neljä ja matkan pituus oli noin 26 kilometriä. Molemmat joukkueet pääsivät maaliin, joten loistava suoritus (molemmilta joukkueilta)!
Akilles Pyöräilyn puheenjohtaja Jonathan Ewalds toteaa Porvoon Energian tuen merkitsevän jaostolle erittäin paljon.
“Tuen avulla pystymme läpi kauden järjestämään maantiepyöräilyjoukkueellemme elintärkeän valmennuksen ja huollon kilpailuihin, sekä tukemaan urheilijoita muun muassa harjoitusleireillä”, Akilles Pyöräilyn puheenjohtaja Jonathan Ewalds kertoo.
“Toinen konkreettinen asia, mitä tuella pystymme järjestämään, on Porvoon Ajot, joka on ehdottomasti Suomen tunnetuin ja arvostetuinmaantiepyöräkilpailu. Kolmas tärkeä tukikohde on maastopyöräkoulu, jonka tarkoituksena on saada maastopyöräilystä kiinnostunut lapsi ja nuori matalalla kynnyksellä mukaan toimintaan ja harrastamaan yhdessä.”
Kulunut kausi sujui Ewaldsin mukaan kokonaisuudessaan hyvin.
“Miesten joukkue, joka koostuu enimmäkseen 19–26-vuotiaista nuorista, pärjäsi kotimaan maantiekaudella hyvin. Maantiecupissa ei tänä vuonna päästy podiumille. Tällä kaudella meillä oli kolme ajajaa Euroopassa kilpailemassa: Antti-Jussi Juntunen (edusti joukkuetta Abloc CT), Jaakko Sillankorva (X-Speed Continental) ja Veeti Vainio (UC Monaco). He pääsivät kilpailemaan kovatasoisissa kilpailuissa muun muassa Ranskassa, Italiassa ja Hollannissa. Arvokisamenestystä saavutimme hyvin: yhteensä 22 kappaletta SM- tai ISM- (ikäsarja)mitalia, ja näistä peräti 4 kultaista Antti-Jussi Juntuselle. Hän voitti maantie-, gravel-, ja maastopyöräilyn XCC- ja XCM-suomenmestaruudet. Myös nuori Mikael Uuksulainen on kehittynyt hyvin. Hän ajoi SM-pronssia maantiellä ja hopeaa korttelissa, MU19-sarjassa.”
Ewalds kertoo, että viikonlopun kestävät Porvoon Ajot järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta elokuussa.
“Jukolan viesti osui liian lähelle Porvoon Ajojen viikonloppua, joten kilpailun järjestäminen perinteiseen ajankohtaan kesäkuun alussa ei sen takia ollut mahdollista. Kisaviikonloppu muodostui lauantaina 19.8.2023 ajetusta Ole Wackströmin Muistoajosta ja sunnuntain 20.8. Porvoon Ajoista. Kilpajärjestelyt sujuivat erinomaisesti, ja Porvoon Ajot sai taas huimasti kiitosta sekä kilpailijoilta että yleisöltä. Ensi kesänä palaamme taas perinteiseen ajankohtaan 9.6.2024.”
Nuorten pyöräkoulu järjestettiin nyt kolmatta vuotta nykyisellä kokoonpanolla.
“Porvoon Energian tukeman pyöräkoulun tarkoituksena on innostaa lapsia ja nuoria maastopyöräilyn pariin matalalla kynnyksellä. Ryhmänikähaitari on 9-14 vuotta. Vetäjinä toimivat seuran aktiivit. Ajamme ympäri Porvoota eri maastoissa.”
Ryhmä on kokoontunut edellisvuodet touko-kesäkuussa ja elo-lokakuussa.
“Tavoitteena on myös, että mikäli joku lapsista ja nuorista innostuu enemmän pyöräilystä, pystymme myös heitä tukemaan kilpauran aloituksessa. Toivommekin, että voisimme jo ensi kaudelle aloittaa lasten ja nuorten kilparyhmän.”
Porvoon Taitoluistelijoiden Ad Altiora on seuran ensimmäinen kisaava muodostelmaluistelujoukkue.
Joukkueen 6–11-vuotiaista tytöistä on tälläkin kaudella liki puolet ensimmäisen kauden luistelijoita.
“Jännittävää ja mukavaa”, kertoo ensimmäistä kauttaan luisteleva Erin edessä olevista kisoista.
“Kaikki, ihan kaikki on mukavaa”, pohtii joukkueen nuorin luistelija, toukokuussa mukaan tullut kuusivuotias Lizzy.
Porvoon Energian tuki mahdollistaa Ad Altioran 21 luistelijan joukkueelle paitsi kisamatkoja riittävine ruokailuineen, myös sen, että joukkue voi järjestää joukkueiltoja toisiinsa tutustuen.
“Kaverit, kisat ja treenit”, tiivistävät toisen kauden luistelijat Oona ja Saga harrastuksen parhaiksi asioiksi.
“Erityisen mukavaa on ollut kisakauden ohjelman harjoittelu”, pohtii joukkuekaveri Minea.
Kisakauden teemana Ad Altioralla on tosiystävyys.
“Tällä kaudella teemme asioita erityisen paljon yhdessä, huomaamme toisemme ja huomaamme hyvän myös harrastuksen ulkopuolella”, kertoo joukkueenjohtaja Marika.
Ad Altiora luistelee muodostelmaluistelun tulokassarjassa, jossa on tällä kaudella 34 joukkuetta eri puolilta Suomea. Joukkuetta valmentavat Anna Asikainen ja Tuuli Raaska.
Tekstit: Ella Kaasinen, Maarit Gabrielsson, Marika Salomaa
Kuvat: Ella Kaasinen, Studio Lindell
Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Porvoon Energian asiakaslehdessä 2/2023.