Pientuotantolaitteistojen kehittyessä ja halventuessa kiinnostaa sähkön mikrotuotanto yhä useampaa omakotiasujaa ja mökkeilijää. Mikrotuottaja hillitsee ilmastonmuutosta, lisää sähköomavaraisuutta ja säästää sähkön käyttöön liittyvissä kustannuksissa. Ennen tuotantolaitoksen hankintaa on kuitenkin syytä laatia hyvät suunnitelmat, selvittää velvoitteet sekä olla yhteydessä paikalliseen sähköverkonhaltijaan.
Mikrotuotannolla viitataan kulutuskohteessa pienjänniteverkkoon kytkettyyn sähköntuotantolaitokseen, jonka ensisijaisena tarkoituksena on tuottaa sähköä kulutuskohteen omaan käyttöön. Laitteisto voi myös olla yhdistettynä sähkönjakeluverkkoon. Yleisimmin sähköä mikrotuotetaan auringosta tai tuulesta, mutta myös pienvesi- ja -kaasuvoimalat yleistyvät.
Mikrotuotanto uusiutuvilla energialähteillä hillitsee ilmastonmuutosta. Siksi mikrotuotannon kasvua pyritään edistämään myös Kansainvälisen energiajärjestön, Euroopan unionin ja Suomen valtion toimesta. Euroopan parlamentti on mm. vahvistanut päätöslauselmalla, että mikrotuotannon on oltava keskeinen osa tulevaisuuden sähköntuotantoa. Tuotannon kasvua voidaan vauhdittaa esimerkiksi verotukseen liittyvillä laeilla ja muilla säädöksillä, jotta sähkön mikrotuotanto ja myyminen olisi kannattavampaa.
Mikrotuotanto on kannattavinta, kun kaikki tuotettu sähkö käytetään itse.
Mikrotuotanto on kannattavinta, kun kaikki tuotettu sähkö käytetään itse. Oikein mitoitettu pienvoimala on siten myös asiakkaan etu. Liian suuri tuotantolaitos saattaa aiheuttaa verovelvollisuuden tai jopa estää voimalan verkkoonkytkennän. Pienvoimalaa harkitsevan kannattaakin jo hankkeen alusta asti olla yhteydessä paikalliseen sähköverkkoyhtiöön – sieltä saa arvokkaita neuvoja ja ohjeita hankkeessa etenemiseen!
Näin varaudut sähkökatkoksiin
Selviytyisitkö itsenäisesti vähintään 72 tuntia eli kolme vuorokautta ilman sähköä..
Kynttilämeri sankarihaudoilla – Porvoon Energia lahjoitti kynttilät tänäkin vuonna
Porvoon Energia lahjoitti melkein 500 kynttilää Porvoon sankarihaudoille. Kynttilöiden ..