Siirry sisältöön

Ebbo Venlat

Miranda Hanska: Vaikeinta etäisyyksien hahmottaminen

Miranda Hanskan (40) harrastuksiin on kuulunut lenkkeily, pyöräily, ohjattua liikuntaa ja erilaisia muita yleisiä liikuntamuotoja.

“Metsässä olen liikkunut ennenkin, en kuitenkaan kartan ja kompassin kanssa. Ihan vain ulkoiluna, kun olen etsinyt laavu- tai grillipaikkaa, tai käynyt sienimetsällä. Karttaa olen lukenut, mutta en näin laajasti, jotta tietäisin esimerkiksi, että muurahaisenpesä on merkitty karttaan tietyllä merkillä jne. Olemme harjoitelleet esimerkiksi, miten voisi suunnistuksessa tehdä erilaisia reittivalintoja kartan avulla.”

Miranda kertoo, että heillä oli viime kesänä vaihtelevasti suunnistustreenejä 1-2 kertaa viikossa. Nyt on talvitauko ja suunnistusta jatketaan taas keväällä.

“Olen kerran ollut kuntosuunnistuksessa ‘yksin’ valmentajamme Terese Hagmanin kanssa. Muutoin treenit on tehty yhdessä. Sipoossa, Raatojuoksu kuntosuunnistuskilpailussa, johon osallistuimme ryhmänä meillä kaikilla oli omat Emitit (elektroninen rastileimasin), joten saimme siitä henkilökohtaiset kilpailuajat.”

Vaikeimpana suunnistuksessa Miranda pitää muiden tiimin jäsenten tavoin etäisyyksien hahmottamista.

“Luottamus omaan osaamiseen, että olenko nyt oikeassa paikassa ja osasinko tulkita kartan oikein. Se oli alussa vaikeaa. Mutta mitä enemmän harjoittelee, sitä varmemmaksi tulee ja pikku hiljaa olen alkanut pärjätä paremmin ja paremmin.”

Miranda kiittelee miten muut suunnistajat ovat olleet heitä kohtaan kannustavia ja auttavaisia.

“Aina metsässä autetaan kaveria ja apua saa tarvittaessa muilta suunnistajilta.”

“En ole ehtinyt miettiä tulevia kisoja ollenkaan. Ajattelen, että ne tulee kuitenkin jossain vaiheessa vastaan, ja ennen niitä pitää keskittyä harjoitteluun. Kisoja ehtii miettiä sitten kesällä.”

Mirandallakin on perhe tukenut häntä kaikessa koko kisoihin valmentautumisen aikana.

Julkaisemme Ebbo Venlat -sarjassamme esittelyartikkelit kaikista joukkueen jäsenistä. Kun seuraat kanaviamme, pääset lukemaan jutut heti, kun ne on julkaistu! Sarjan muut osat:

Rohkeat naiset kartalla

Marianne Nordström: Liikunta on aina ollut osa elämääni

Petra Bärlund-Hämäläinen: Kiikkustuolissa hyvä muistella

Johanna Koskivaara: Kartanlukutaidon opettelu pitänyt alkaa nollasta

 

Teksti ja kuvat: Maarit Gabrielsson

Porvoon Energia mukana tukemassa Ebbo Venloja

Porvoon Energia on osa paikallisyhteisöä ja porvoolaisten oma vastuullinen yhtiö, joka haluaa olla mukana kehittämässä ja tukemassa paikallista hyvinvointia ja alueen elinvoimaisuutta.

Yhtiö kohdentaa tuen erityisesti lasten ja nuorten joukkueurheiluun ja kulttuuriin Porvoon seudulla, mutta tukee myös paikallisia tapahtumia ja kampanjoita sekä seuroja, yhdistyksiä ja muita yleishyödyllisiä toimijoita.

Porvoon Energia on mukana mahdollistamassa Ebbo Venlojen talvikauden harjoittelua.

Sponsorointi