Johanna Koskivaara: Kartanlukutaidon opettelu pitänyt alkaa nollasta
Johanna Koskivaara, yksi Ebbo Venloista kertoo, että tiimin treeniohjelmassa on sisätreenien ohella mm. kuntosuunnistusta.
Johanna Koskivaara, yksi Ebbo Venloista kertoo, että tiimin treeniohjelmassa on sisätreenien ohella mm. kuntosuunnistusta.
Ebbo Venla Petra Bärlund-Hämäläinen odottaa Jukolan viestiä välillä kauhunsekaisin tuntein, höystettynä huumorilla ja yllytyshulluudella.
Ebbo Venlat -suunnistusjoukkueeseen kuuluva Miranda Hanska pitää suunnistuksessa vaikeimpana taitoa hahmottaa välimatkat oikein.
Olemme päättäneet auttaa niitä kuluttaja-asiakkaitamme, joilla määräaikainen sopimus on tehty kaikkein kalleimpana ajankohtana
Tulos 2022
Ebbo Venlat -suunnistusjoukkueen jäsen Marianne Nordström on harjoitellut esimerkiksi karttamerkkejä, kompassin käyttöä, maaston lukemista ja elektronisen leimausjärjestelmän käyttöä.
Porvoon Energia tukee vuosittain lasten ja nuorten joukkueurheilua, kulttuuria, paikallisia tapahtumia ja kampanjoita sekä seuroja, yhdistyksiä ja muita yleishyödyllisiä toimijoita.
Maailman suurin suunnistusviestitapahtuma Jukolan viesti järjestetään Porvoossa kesällä Epoon kylässä 17.-18. kesäkuuta. Porvoon Energia on mukana mahdollistamassa Ebbo Venlojen talvikauden harjoittelua.
Muutos koskee Original -tuotteidemme energian hintaa 1.4.2023 alkaen
Porvoon Energia on osa paikallisyhteisöä ja porvoolaisten oma vastuullinen yhtiö, joka haluaa olla mukana kehittämässä ja tukemassa paikallista hyvinvointia ja alueen elinvoimaisuutta. Porvoon Energia on tukenut esimerkiksi paikallista lasketteluseura Slalom66:ta.