-Virpominen on vanha itäsuomalainen, ortodoksisen kirkon palmusunnuntaihin liittyvä perinne, kertoo porvoolainen kirjailija ja aktiivinen karjalaisen kulttuurin sekä perinteiden vaalija Tea Itkonen.
Karjalasta perinne tuli sodan jälkeen siirtokarjalaisten mukana Kanta-Suomeen, ja näin itäisen ortodoksikulttuurin pääsiäisperinne kohtasi läntisen perinteen.
Länsi-Suomessa kansankulttuuriin oli kuulunut pukeutua noidiksi eli trulleiksi, jotka lähtivät pääsiäislauantaina eli lankalauantaina liikkeelle.
-Karjalaisille oli hyvin hämmentävää törmätä tähän läntiseen kulttuuriin.
-Trullikulttuuriin juuret eivät ole samanlaiset kuin virpomisen hyvän toivotuksen ja siunauksen kulttuurissa, vaan alkujaan noitatrullit olivat enemmänkin uhkaavia.
-Nykyään on vaikutteita otettu puolin ja toisin: luotu uusi perinne, ja virpojatkin ovat pukeutuneet myös pääsiäisnoidiksi.
Itkonen tähdentää, että virpomisen juuret ovat katolisessa kristinuskossa.
-Karjalassa se omaksuttiin myös enemmistön perinteeksi, luterilaisiin perheisiin.
-Virpomisella toivotettiin isovanhemmille, kummeille ja sukulaisille, kuten enoille, tädeille ja sedille sekä naapureille siunausta, terveyttä, hyvää vointia ja kaikkea hyvää elämässä. Eläimiäkään ei saanut unohtaa.
Virpominen oli Itkosen mukaan lasten tehtävä, mutta myös aikuiset saattoivat virpoa esimerkiksi kummejaan.
-Lapsilla liittyi toive saada virpomisesta palkaksi muna tai makeinen. Se on voinut olla myös jotain muutakin mieluista, jopa kolikkokin. Isovanhemmat saattoivat näin myös muistaa lapsenlapsiaan.
-Myöhemmin mukaan on tullut erilaisia makeisia ja suklaamunia.
Tänä päivänä näkee mitä runsaimmin koristeltuja virpovitsoja, joita lapset ovat askarrelleet.
-Alkujaan virpomisoksan koristelu oli hyvin yksinkertainen. Koristeet saattoivat olla kankaasta tai sanomalehtipaperista tehtyjä kukkia. Sittemmin mukaan tulivat kreppi- ja silkkipaperit, joita käytetään edelleenkin, myös koreita karamellipapereita käytettiin koristelussa. Se, jos mikä oli kierrätystä.
Perinteinen virpomisoksa oli kolmihaarainen.
-Kolmihaaraisuudella on ollut tärkeä kristillinen merkitys, jolla kuvataan Pyhää Kolminaisuutta.
Itkonen on itsekin käynyt lapsena virpomassa omia isovanhempiaan ja perinnettä ovat jatkaneet myös hänen lapsensa.
-Korona-aika toi virpomiselle viime vuonna muutoksia ja virpominen tehtiin aika lailla virtuaalisesti.
-Lapset voivat virpoa läheisiään myös videopuheluilla. Sekin on ihan kiva tapahtuma. Ja ainahan voi toivottaa vain hyvää onnea ja terveyttä, siunausta elämässä, mikä sopii erityisen hyvin tähän aikaan, Tea Itkonen opastaa.
Virpominen
Virvottaessa, pajunoksaa heilutetaan virvottavan edessä ja lausutaan virvontaloru. Sen jälkeen annetaan vitsa ja virpoja saattaa saada palkkioksi makeisia, pääsiäismunan tai muuta herkkua.
Yleisin lausuttu loru on: Virvon, varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.
Tea Itkosen lempiloru on: Miepä virvon vitsasella, varvon pajunoksasella. Toivon siulle terveyttä, vitsan myötä virkeyttä.
”Miepä virvon vitsasella, varvon pajunoksasella. Toivon siulle terveyttä, vitsan myötä virkeyttä.” Näin virpoi Tea Itkonen äitiään Aino Pakkasta.
Tea Itkonen on tehnyt virpomisoksiin kukkakoristeet eri värisistä kankaanpaloista. -Myös aikakaus- sanomalehtipaperista saa kivoja ruusukkeita, hän opastaa.
Tea Itkonen
Syntynyt: Helsingissä
Porvoolainen: vuodesta 1990 –
Juuret: Laatokan Karjalassa ja Keski-Suomessa
Työ: graafisen alan yrittäjä, kirjailija ja auktorisoitu matkailuopas, kolmen karjalaisen pitäjälehden päätoimittaja: Jaakkiman Sanomat, Suvannon Seutu, Vpl. Pyhäjärvi
Aktiivinen: Karjalaisen kulttuurin ja perinteen vaalija
Perhe: puoliso ja kaksi aikuista lasta
Harrastukset: luottamustoimet, lukeminen, neulominen
Teksti: Maarit Gabielsson
Kuvat: Maarit Gabrielsson