Rakensimme Suomen suurimman maa-asenteisen aurinkovoimalan
Mäkelänkankaan aurinkovoimala Haminassa vihittiin käyttöön syksyllä 2016. Projekti oli kahdeksan eteläsuomalaisen energiayhtiön suurponnistus. Porvoon Energia on voimalan toiseksi suurin osakas.
Aurinkopaneeleita on 2772. Voimala tuottaa vuodessa yli 650 000 kWh sähköä. Määrä vastaa yli 300 kerrostaloasunnon vuosittaista sähkönkulutusta.
Loviisaan Suomen vihreintä kaukolämpöä
Uusi biolämpökeskuksemme Loviisassa valmistui ja alkoi syöttää kaupungin kaukolämpöverkkoon maan ekologisinta kaukolämpöä. Paikallisesta metsähakkeesta lämpöä tuottava keskus vastaa tuotantokapasiteetiltaan 3000 omakotitalon vuotuista lämmitystarvetta. Uuden, kymmenen megawatin keskuksen tehon arvioidaan riittävän 20-30 vuodeksi eteenpäin.
Uudet verkkosivut, Facebook ja Instagram
Uudistimme verkkosivumme ja koko visuaalisen ilmeemme. Osittain mustavalkoinen kuvamaailma oli tarkkaan mietitty linjaveto, jolla erottaudumme joukosta. Myös asiakaslehtemme sai sekä ihan oman nimen (Eko) että yhtiön uuden ilmeen mukaisen ulkoasun. Samalla liityimme sosiaaliseen mediaan.
Pelastetaan talvet -kampanja sai kansallista näkyvyyttä
Pelastetaan talvet -kampanja kannusti talvilajien harrastajia ja hiihtokeskuksia vaihtamaan ympäristömerkittyyn sähköön. Toteutimme kampanjan yhdessä kansalaisjärjestö Protect Our Wintersin (POW) ja Suomen luonnonsuojeluliiton EKOenergiamerkin kanssa. Kampanjan keulakuva, lumilautailija Rukajärvi, valittiin ilmastonmuutoksen vastaisesta työstään vuoden esikuvaksi, POW sai vuoden ekotekopalkinnon ja viisi hiihtokeskusta vaihtoi kauden aikana sähkösopimuksensa EKOenergiaan.
Löimme hynttyyt yhteen Keravan Energian kanssa
Perustimme Keravan Energian kanssa uuden sähköverkon urakointiyhtiön: Uudenmaan Verkonrakennus Oy – Nylands Nätbyggnad Ab. Yhtiön toiminnan pääpainona on tuottaa sähköverkon urakointipalveluja omistajilleen, jotka omistavat yhtiön puoliksi. Uusi yhtiö rakentaa ja ylläpitää sähköverkkoja Keravan, Sipoon, Pornaisten, Porvoon ja Loviisan alueella. Yhdistämällä verkonurakointiresurssimme pystymme tasaamaan työkuormia ja saamme mittakaavaetua.
Sähkölaskun uudistus helpotti sen tulkintaa
Otimme ensimmäisten energiayhtiöiden joukossa käyttöömme uuden sähkölaskumallin, joka erittelee valtiolle maksettavan sähköveron omana osuutenaan. Erittelemällä sähkömaksu, verkkomaksu ja sähkövero toisistaan sähkölaskun tulkinta on helpompaa ja antaa selkeän kuvan siitä, kenelle asiakkaan maksamat summat päätyvät. Aikaisemmin sähköveron osuus liitettiin verkkomaksuun.