Siirry sisältöön

Elektroniikkaromun kierrättäminen on ekoteko

Rikkinäisen kodinelektroniikkalaitteen voi nykyään palauttaa suoraan sähkölaitteiden myyjälle. Kierrätyspisteitäkin löytyy monesta paikasta, esimerkiksi tavarataloista. Ei-toivotuille elektroniikkalahjoillekin on omat ketterät kanavansa.

Uudet pakkauksessaan olevat sähkölaitteet kannattaa ilman muuta antaa lahjaksi edelleen tai myydä käytettynä. Sama koskee komerossa lojuvia, itselle turhia mutta täysin toimintakykyisiä sähkölaitteita, esimerkiksi leivänpaahtimia. Useimmissa kaupungeissa on tänä päivänä ainakin yksi kirpputori ja Facebookissa on monta kierrätys- ja kirpputoriryhmää, joissa käytetty tavara vaihtaa omistajaa. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa kuitenkin, että myös käytetyn sähkölaitteen turvallisuus on myyjän tai lahjoittajan vastuulla.

Rikkinäinen pölynimuri ja vanhat jouluvalot

Sähkö- ja elektroniikkaromu, eli SER, on termi kaikille sähkölaitteille jotka toimivat sähköllä, paristoilla, akuilla tai aurinkoenergialla, ja jotka tulisi kierrättää. Myös lamput, paitsi hehku- ja halogeenilamput, lasketaan SER-laitteiksi.

Sähkölaitteiden tuottajat maksavat kierrätyspisteiden palvelut.

Sähköromu on koko ajan lisääntyvä jätevirta ja kaatopaikoilla hävitettävää määrää halutaan EU-direktiivien myötä vähentää. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajat maksavat kierrätyspisteiden palvelut, joten kuluttaja saa maksutta palauttaa niihin vanhat sähkö- ja elektroniikkalaitteensa. Näitä kierrätyspisteitä löytyy isommista tavarataloista ja myös useimmat sähkölaitteiden myyjät vastaanottavat isompiakin sähkölaitteita periaatteella ”tuo meille vanha laite, osta uusi tilalle”. Oman lähimmän kierrätyspisteen voi tarkistaa sivulta www.kierratys.info.

Mitä sähkölaitteille tapahtuu

SER-kierrätys on ekoteko, sillä näin romu ei kuormita luontoa vaan laitteista saadaan materiaaleja teollisuuden käyttöön. Laitteet käsitellään pääosin Suomessa ja tarkastuksen jälkeen osa kierrätykseen palautetuista ehjistä laitteista otetaan uudelleen käyttöön. Muista laitteista poistetaan käsittelylaitoksella ensin vaaralliset aineet, esimerkiksi elohopea ja lyijy. Uudelleen käytettävät materiaalit kuten puu, metalli, muovi ja lasi lajitellaan, ja loppu romu murskataan. Osa Porvoossa kerätyistä sähkö- ja elektroniikkalaitteista puretaan ja lajitellaan Hyvinkäällä Kike kierrätyskeskuksessa tai Kuusakoski Oy:n toimipisteissä.

Energiansäästölamput ja loisteputkilamput palautetaan kierrätyspisteeseen ehjinä, sillä nämä lamput sisältävät vähän elohopeaa. Käsittelylaitoksella elohopea erotellaan ja muutetaan varaattomaksi. Lajiteltu lamppujen metalli ja lasi uudelleenkäytetään muun muassa lasivilla- ja metalliteollisuudessa. Mikäli energiansäästölamppu ja loisteputkilamppu on mennyt rikki, tulee se palauttaa vaarallisen jätteen keräyspisteeseen. Hehku- ja halogeenilamppuja ei kierrätetä vaan lajitellaan sekajätteeseen.

TEKSTI Marika Kangaskolkka