Kuluttajalle on nykyisin tarjolla hyvinkin erilaisia sähkösopimuksia. Mikäli valinnanvaikeus yllättää, mieti, millainen sähkönkäyttäjä olet: käyttötavoistasi ja -mahdollisuuksistasi riippuu, millainen sopimus on sinulle sopivin. Tässä muutama esimerkki, valinnan helpottamiseksi.
Olli Omakoti asuu perheineen pientalossa, joka on kaukolämpöverkossa. Sähköä taloudessa kuluu normaalien arkiaskareiden ohella ahkeraan saunomiseen. Koska Olli halusi sähkösopimukselta huolettomuutta, hän päätyi määräaikaiseen kiinteähintaiseen sopimukseen. Määräaikaisella kiinteähintaisella sopimuksella Ollin ei tarvitse huolehtia sähkön hinnan vaihteluista, vaan Olli maksaa sähköstä saman hinnan kokosopimuskauden ajan, kulutuksen ajankohdasta riippumatta. Huolettomuus on Ollille tärkeä asia.
Kati Kerrostalon ja hänen puolisonsa koti on kaksiossa kaupunkikeskustassa. Pariskunta viettää paljon aikaa kodin ulkopuolella, ja sähkön käyttö kotona on toistaiseksi ollut maltillista. Eri vaihtoehtoja vertailtuaan Kati päätyikin toistaiseksi voimassa olevaan sopimukseen, jonka hän voi helposti vaihtaa irtisanomisajan puitteissa. Kati oli myös tyytyväinen siihen, että sähkönmyyntiyhtiö ilmoittaa mahdollisista hinnanmuutoksista kuukautta ennen niiden voimaantuloa.
Sanna Seuraaja asuu sähkölämmitteisessä talossa, lisäksi hänellä on varaava takka. Sanna seuraa uutisia aktiivisesti ja on kiinnostunut muun muassa sähkömarkkinasta. Sähköpörssin spot-tuntihintoja seuraava pörssisähkösopimus tuntuikin heti omalta vaihtoehdolta. Budjettiaan tunnollisesti tarkkaileva Sanna on tyytyväinen, kun voi omilla sähkönkäyttötavoillaan vaikuttaa sähkölaskunsa suuruuteen. Hän saunoo ja käyttää esimerkiksi pesukonetta ja uunia silloin, kun sähkö on edullista. Ajatuksissa on myös sähköauton hankkiminen – lataus tapahtuisi silloinkin tunteina, jolloin sähkö on edullista.
Kun talossa on varaava lämmitys, taloa lämmitetään yleensä yöaikaan. Lisäksi lämminvesivaraajan voi säätää lämmittämään käyttöveden yön tunteina. Jos pörssisähkö, jonka hinta määräytyy tunneittain, ei tunnu itselle sopivalta vaihtoehdolta, voit valita sopimuksen, jossa sähkön mittaustapa on aika- eli niin sanottu yösähkö. Aikasähkössä on käytössä kaksi eri hintaa vuorokaudessa: edullisempi yösähkö klo 22-07 ja hintavampi päiväsähkö klo 07-22. Yösähkön voi valita sekä toistaiseksi voimassa olevaan että määräaikaiseen kiinteähintaiseen sopimukseen.
Teksti: Nita Torni
Kuvitus: Milla Kaukiainen
Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Porvoon Energian asiakaslehdessä 2/2023.