Kova tuuli riehui alueellamme viime yönä
Ensimmäisen vikailmoituksen saimme maanantai-iltana klo 21.52. Katkoksia oli lähes koko toiminta-alueellamme.
Ensimmäisen vikailmoituksen saimme maanantai-iltana klo 21.52. Katkoksia oli lähes koko toiminta-alueellamme.
Energiani-raportointipalvelun häiriö on korjattu. Asiakkaiden oma energiankäyttö ei näkynyt järjestelmässä 23.3. jälkeen. Ulkopuolinen palvelinvika esti mittarilukemien lähetyksen Porvoon Energialle. Puuttuvat tunnit on palautettu raportointityökaluun.
Porvoon Alueverkko Oy:n toimeksiannosta suoritetaan voimajohdon reunavyöhykehakkuuta alueella Porvoo – Tolkkisten 110 kV voimajohto. Hakkuutyö aloitetaan maanantaina 27.3.
Vaihtelevat talvisäät ovat kiusanneet Kokonniemen laskettelukeskusta jo vuosia, eikä kulunut kausi tee poikkeusta. Kevään kynnyksellä keskus katsoo kuitenkin päättäväisesti tulevaisuuteen. Uppiniskaista ilmastoa ei voi kesyttää, mutta sen voi kiertää.
Kunnallistekniset parannustyöt Rihkamatorin ympäristössä alkavat ensi viikolla. Porvoon vesi uusii alueen kaivoja ja vesiputkia, Porvoon Energia uusii vanhat kaukolämpöputket ja Porvoon kaupunki parantaa alueen maisemointi- ja liikenneratkaisuja. Samalla Porvoon Sähköverkko suorittaa verkonrakennustöitä.
Kauniissa itäuusmaalaisessa saaristossa sijaitseva Pellingin kurssikeskus vaalii luontoa ja lähiympäristöään. Kurssikeskuksen tavoite on olla asiakkailleen inspiraation lähde sekä ajatuksia herättävä. Siksi Porvoon Energian EKOenergia oli kurssikeskukselle luonnollinen valinta.
Akke Kuusela on nimitetty Voimaosakeyhtiö SF:in uudeksi hallintojohtajaksi. Kuusela siirtyy uuteen tehtäväänsä Suomen Voiman toimitusjohtajan paikalta.
Työpajantiellä olevan jakelumuuntajan kaapelivika aiheutti sähkökatkon Porvoon Tarmolan teollisuusalueella maanantaina 27.2. klo 23:34
Tunnustus myönnetään vuosittain energia-alalla toimivalle tai alaan liittyvälle yritykselle tai yhteisölle, joka on edistänyt toiminnallaan ilmastonmuutosta hillitseviä tekoja.
Edellinen blogipostaukseni Porvoon Energialle koski mun henkilökohtaista energiankäyttöä, mutta tässä kirjoituksessa suunnataan huomio sinne, missä vietän eniten aikaa, eli hiihtokeskuksiin – ja tarkemmin sanoen Sveitsin Alpeilla sijaitsevaan Laaxin hiihtokeskukseen, jossa olen vuosien varrella viettänyt jo melkoisen monta mäkipäivää.